Hyvä akustiikka vähentää stressiä, parantaa suorituskykyä, lisää asiakastyytyväisyyttä ja vaikuttaa positiivisesti yleiseen viihtyvyyteen. Tästä huolimatta niin kodeissa, kouluissa kuin työpaikoillakin on akustiikka jätetty usein jopa täysin vaille huomiota.

Arkikielessä akustiikalla tarkoitetaan äänen kuuluvuuden laatua (Wikipedia). Kun tilassa kaikuu häiritsevästi, voidaan sanoa, että akustiikka on huono. Tavanomaisissa tiloissa ei ole järkevää pyrkiä täydelliseen kaiuttomuuteen, mutta liiallinen kaiku tekee keskustelusta hankalaa ja tiloista tulee epämiellyttäviä oleskella.

MIKÄ AIHEUTTAA KAIKUA?

Kun ääniaallot osuvat kovaan pintaan, ne heijastuvat siitä takaisin. Mitä enemmän isoja, kovia pintoja, sitä kaikuisampi tila.

Tärykaiku

Vastakkaisten kovien pintojen välissä ääni kimpoilee edestakaisin ja syntyy epämiellyttävä ilmiö nimeltä tärykaiku. Tärykaiku voi syntyä myös lattian ja katon väliin.

Tärykaiun havaitsee kun lyö tilassa kädet voimakkaasti yhteen. Mikäli ääni tuntuu jäävän soimaan, tilassa on luultavasti ongelmallinen tärykaiku. Voit tutkia ilmiötä lyömällä kädet yhteen laatoitetussa pesuhuoneessa, olohuoneessa ja esimerkiksi metsässä. Huomaat, että sama ääni kuulostaa erilaiselta eri paikoissa.

Jälkikaiunta

Huoneen kaikua voidaan myös mitata, silloin puhutaan jälkikaiunta-ajasta. Sopiva jälkikaiunta-aika on keski ja korkeilla taajuuksilla noin 0,3 – 0,5 sekuntia. Matalilla bassotaajuuksilla jälkikaiunta voi olla korkeampi, mutta bassotaajuuksien jälkikaiunta on merkityksellistä lähinnä äänentoiston harrastajille ja sen pienetämiseen vaaditut toimenpiteet hankalampia toteuttaa.

HYVÄ AKUSTIIKKA ON MYÖS ESTEETTÖMYYTTÄ

Ihminen joka kuulee huonosti kärsii enemmän myös huonosta akustiikasta. Voimakas kaiku voi haitata kuulolaitteen toimintaa ja hankaloittaa äänimajakoiden paikantamista.

Akustiikaltaan hyvässä tilassa puheen kuuleminen ja ymmärtäminen on helpompaa.

MITEN TORJUN KAIKUA JA PARANNAN AKUSTIIKKAA?

Järkevintä olisi ottaa akustiikka huomioon jo tilojen rakennusvaiheessa, mutta yleensä ongelmaan joudutaan tarttumaan jälkeenpäin.

Isot, yhtenäiset ja kovat pinnat ovat pahimpia ongelmanlähteitä. Akustiikkaa voidaan parantaa joko absorvoivilla akustiikkatuotteilla jotka imevät ääniaaltojen energian itseensä tai diffuusoreilla jotka hajoittavat äänen eri suuntiin.

Pahimman tärykaiun saa taltutettua jo akustoimalla toisen vastakkaisista pinnoista, mutta parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi akustointia tarvitaan yleensä enemmän. Seinien lisäksi akustiikkaelementtejä voidaan sijoittaa kattoon. Erilaiset paksut tekstiilit kuten matot ja verhot sekä huonekalut voivat myös auttaa akustiikan parantamisessa.

Akustoi oikein

Myös akustiikkaelementin sijainnilla on merkitystä. Korkeat äänet etenevät suoraviivaisesti, joten akustointi on tehokkainta siellä mihin ääni osuu ensimmäisenä. Tätä pistettä kutsutaan ensiheijastuspisteeksi.

Ääni heijastuu aina samassa kulmassa kuin missä se osuu seinään. Usein ääni kaikuu ikävästi esimerkiksi porraskäytävästä toiseen kerrokseen. Ongelma on mahdollista ratkaista oikein sijoitetuilla akustiikkaelementeillä.

Käytä oikeanlaisia tuotteita. Alaslasketussa katossa toimiva tuote ei välttämättä ole parhaimmillaan seinäasennuksessa. Toiset tuotteet vaativat taakseen suuren ilmaraon toimiakseen parhaalla mahdollisella tavalla.

Valitsemalla laadukkaat ja tehokkaat akustiikkatuotteet, on mahdollista akustoida tila ilman, että sen käyttötarkoitus kärsii. Akustiikkatuotteet voivat olla myös samalla näyttäviä sisustuselementtejä.

Äänieristys

Äänen eristäminen ja akustointi eivät ole sama asia. Akustiikkatuotteet eivät estä äänen kantautymista seinien lävitse vaikka absorboivat akustiikkatuotteet imevätkin osan äänen energiasta itseensä.

Hyvin akustoitu tila voi päinvastoin saada ihmiset esimerkiksi kuuntelemaan musiikkia kovempaa kun kaiku ei tee äänestä epämiellyttävää kuunnella. Mitä matalampi ääni, sitä helpommin se kantautuu rakenteiden läpi ja toisaalta sitä vähemmän yleisimmät akustiikkatuotteet vaikuttavat siihen.

MITÄ TARKOITTAA ABSORPTIOLUOKKA A?

Äänen absorptioluokka kertoo miten tehokkaasti tuote vaimentaa ääntä. Absorvoiva materiaali sitoo ääniaaltojen energian itseensä ja ääni vaimenee. Absoptioluokat on nimettu kirjaimilla A-E, näistä A on paras ja E huonoin.

Lue lisää absorptioluokista Ecophonin sivuilta.

Lopputulokseen vaikuttavat kuitenkin myös tila, akustoinnin määrä ja laatu sekä sijoitus. Huonommin absorvoivia tuotteita tarvitaan enemmän saman lopputuloksen saavuttamiseksi.

Absorptioluokka ei sellaisenaan myöskään vielä kerro kaikkea tuotteen tehosta. Absortioluokan yhteydessä olisi aina hyvä ilmoittaa millä etäisyydellä se on mitattu ääntä heijastavasta pinnasta. Mikäli A-luokka on saatu esimerkiksi 400 mm etäisyydellä, ei tuotteen teho seinäpintaan kiinni asennettuna ole yhtä hyvä.

Tuotteemme (Hyssny Shape) A-luokka on saatu Työterveyslaitoksen mittauksissa 10 mm ilmaraolla.

HYSSNY AKUSTIIKKATUOTTEET

Akustiikkatuotteemme ovat ääntä imeviä, eli absorvoivia ja niiden teho perustuu laadukkaisiin ja testatusti toimiviin Ecophon-akustiikkalevyihin.

Hyssny-akustiikkatuotteet ovat myös upeita sisustuselementtejä, ne parantavat viihtyvyyttä myös visuaalisin keinoin. Laadukkaiden materiaalien, huippuluokan tulostusjäljen ja upeiden sisustuskankaiden ansiosta Hyssny-akustiikkataulut ja tuotteet sopivat kaikkiin tiloihin. Itse suunnittelemamme alumiiniprofiilit mahdollistavat vaihdettavat kuvapinnat, erilaiset kiinnitysmahdollisuudet ja suuretkin koot.